Tavoitteet  -  Toimintamuodot  -  Monikulttuurisuus  -  Vapaaehtoistoiminta  -  Kiitämme
 
Vapaaehtoistoiminta
 
Turun Tyttöjen Talon vapaaehtoistyöntekijät ovat kaikki vähintään 20-vuotiaita aikuisia naisia, jotka ovat kiinnostuneita tukemaan tyttöjä ja nuoria naisia heidän aikuiseksi kasvussaan. Vapaaehtoiset voivat olla mukana Tyttöjen Talon avoimessa toiminnassa maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä erilaisissa ryhmissä ja tapahtumissa. Tyttöjen Talolla voidaan esimerkiksi laittaa ruokaa, tehdä käsitöitä, maalata, pelata pelejä tai vain olla ja keskustella. Mukana toiminnassa on aina myös palkattu työntekijä. Vapaaehtoisen tärkein tehtävä Tyttöjen Talolla on kuunnella ja olla aikuinen Tyttöjen Talon asiakkaita varten.
 
Tyttöjen Talon asiakkaat tulevat Suomen lisäksi eri maista ja kulttuureista. Haluamme kehittää Tyttöjen Talosta eri kulttuurien kohtaamispaikan, jossa voimme oppia eri kulttuureista toinen toisiltamme. Siksi on hienoa, että monikulttuurisuus näkyy myös vapaaehtoistoiminnassa. Edellytyksenä vapaaehtoisena toimimiselle on osallistuminen Tyttöjen Talon järjestämään vapaaehtoiskoulutukseen, joka kestää yhteensä 11 tuntia. Kysy koska seuraava koulutus järjestetään. Yhteystiedot löydät alta. Kaikki vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet haastatellaan ennen koulutukseen tuloa. Tarjoamme vapaaehtoisille myös työnohjauksellista toimintaa, jatkokoulutusta sekä virkistyksellistä toimintaa.
 
Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä!
Kysymyksiisi vastaa projektityöntekijä Johanna Lehtimäki
 
puhelin: 045-1289 808
sähköposti: johanna.lehtimaki@mimmi.fi
 
Vapaaehtoisten kevätjuhlista